HsV:n puheenjohtajan puhe puoluekokouksessa Turussa 23.5.
Blogi – 26. toukokuuta 2010 klo 6.30 – kirjoittanut ELK
Arvoisa Puoluekokousväki,
Tuon terveisiä Haminasta, jossa turvesoiden kohtalo on kuumentanut tunteita, ratkonut valtuuston rivejä ja aiheuttanut niin turhautumista kuin heräävää kansalaisaktivismiakin. Kaupunginhallitus päätti vuokrata Kärpänsuon turpeentuottajille, välittämättä valtuuston enemmistön saati kaupunkilaisten tiukasta vastustuksesta.
Se, miksi tänään täällä aiheesta puhun, on avunpyyntö teille Vihreät päättäjät. Vapo kumppaneineen lobbaa turve-energian ‘ympäristöystävällisyyttä’, samalla kepu - valtaisten kuntien uhratessa turvesuonsa hetkelliselle rahavirralle tuhoten ainutlaatuisia ja arvokkaita luonnon alueita. Kansalaisen vaikutusmahdollisuudet jäävät vähäisiksi. Edes lautakunnassa ja valtuustossa ei hallintosäännön rajoittamana kaikissa
kunnissa pääse asiaan vaikuttamaan.
Toivon tiukempaa lainsäädäntöä turpeen käytölle. Tiukempia määräyksiä ympäristölupiin jotta porsaanreiät saadaan tukittua. Valtakunnallista puolueetonta tiedonlevitystä sekä erityisesti selkeitä työvälinteitä paikallisiin taisteluihin.
Avainsanat: hamina, Kärpänsuo, Katja Andrejev, puoluekokous

ELK kirjoittaa:
26. toukokuuta 2010 kello 6.33
Kärpänsuon asiassa on huomattava myös, että se tulee olemaan tietynlainen ennakkotapaus. Nyt on paineita ottaa myös Kärpänsuon kaltaisia pieniä turvesoita turvetuotantoon ja Kärpänsuon kohtalo tulee olemaan suuntaa antava muidenkin turvetuotantoon haviteltavien pikkusoiden kohtalolle.
Tämä tapaus myös koettelee maakuntakaavaa. Kärpänsuo ei ole maakuntakaavassa turvetuotantoaluetta, joten nähtäväksi jää myös se, onko maakuntakaavassa vedetyillä linjoilla loppupeleissä painoarvoa.
E-L K